Helkavirsien sävelmä

Kari Rydman

29.1.2004

(Jotta nuottikuvan ja muun tekstin suhde olisi parempi, olkaa hyvät ja "klikatkaa" ruutu täyteen kokoon!)


Helkavirsien sävelmä (tai sävelmät?) sellaisena kuin se on esiintynyt 1800-luvun alkupuolella on meiltä kadonnut. Yksikään melodiaa muistiin merkinnyt tutkija ei ole ollut läsnä itse kulkueen aikana. Vain tutkijoista ensimmäiselle, K.A.Gottlundille, järjestettiin jonkinlainen lyhyt näytös - mutta hän ei kertomansa mukaan muistanut sävelmästä mitään.

Meille on vain säilynyt joukko muistiinpanoja, jotka ovat keskenään ristiriitaisia, mutta joissa on myös merkittäviä yhteisiä piirteitä. Alla olevassa yhdistelmässä ovat kaikki merkittävät toisinnot:

Lönnrot1 = Alkuvirsi, 1840 Kanteletar, RS II 746. Ulkomuistista.

Lönnrot2 = Alkuvirsi, Mehiläinen X/XI 1836. Ulkomuistista.

Reinholm = Alkuvirsi, Reinholmin käsikirjoituskokoelma, Kansallismuseo. Lähde tuntematon.

Borenius1 = Alkuvirsi, Borenius-Lähteenkorva Ritvalassa 1879, kaksi versiota hiukan erilaisella lausutuksella, RS II 742/743. Tähän versioon pohjautuu nykyään käytössä oleva melodia.

Borenius2 = Mataleenan virsi, Borenius-Lähteenkorva Ritvalassa 1879, kaksi versiota, RS II 748

Borenius3 = Mataleenan virsi, Borenius-Lähteenkorva Ritvalassa 1879, kaksi versiota, RS II 745

(RS II = Suomen kansan sävelmiä, neljäs jakso: Runosävelmiä, II Karjalan runosävelmät. SKS, Helsinki 1930)

Merkillepantavaa on, että niin Lönnrot kuin tarkka Boreniuskin ovat olleet epävarmoja jopa tahtiluvusta; se tarkoittaa että heillä ei ole ollut tarkkaa käsitystä pääsäkeen ja kertosäkeen keskinäisestä pituussuhteesta. Niinpä heillä on molemmilla sekä 2 (tai 4) -tahtinen, että 3 (tai 6) -tahtinen versionsa. Asiaa selittää se, ettei kumpikaan ole kuullut sävelmää käytännössä tyttöjen kulkueen laulamana.

Mitä itse melodian säveliin tulee, Lönnrotin yksinkertainen versio (Lönnrot1) on selvästi melodian runko, kolmisoinnun sävelet ylös-alas-ylös (1-3-5-3-1-(3)-5), jota seuraa kertosäkeen "dominanttisävyinen" välike (4-2). Lönnrot päättää kertosäkeen perussäveleen (1), mikä varmaankin on virhe. Kaikilla muilla kertosäe päättyy luontevasti säveleen 2.

Pulmana ovat runkosävelten välillä olevat välisävelet. Kuinka paljon niitä, melismoja tai "niekkuja" oli?

Asiaa voi tarkastella kahdelta suunnalta. Jos sävelmää laulettiin marssittaessa joka askelella runkosäveltä vaihtaen, eli suhteellisen nopeasti, niekkujen määrä oli varmasti pieni tai olematon. Jos taas laulajat eivät lainkaan askeltaneet tahdissa, tai laulu muuten vain leijaili askelia hitaammin joukon yllä (kuten nykyään), niekkuja saattoi olla enemmän. Runkosävelten 1-3-5 väliin saattoi alussa tulla välisäveliä useampiakin (jopa 1-12-34-56), ja varsinkin sävel 6 nuottiesimerkin ensimmäisen tahdin lopussa tuntuu melko varmalta - se kun esiintyy useimmissa versioissa, joskus viivästyneenä toisen tahdin alussa.

Toinen näkökulma on laulajan ja muistiinmerkitsijän välinen tilanne. Laulaja on saattanut laulaa käypää tempoa hitaammin, ehkäpä muistiinmerkitsijän nuottikynän vitkan vuoksi. Tai laulaja on saattanut muunnella sävelmää tekstin edetessä ylimääräisillä niekuilla, liukumilla sävelestä toiseen, tilanteen mukaan improvisoiden. Tähän viitannee Borenius-Lähteenkorvan versioiden lukuisuus. Jos näin on ollut, Boreniuksen omaan aikakauteensa nähden tarkka nuotitus oudonsävyisine trioleineen on saanut melkoisen oppitekoisen luonteen, joka yhä vain korostuu nykyisen nuottitarkan opetuskäytännön mukana.

Aivan varmaa on, että suuren neitojoukon laulaessa suuri osa nuoteille merkityistä yksityiskohdista on ollut käytännössä mahdoton. Moni laulaja on toki saattanut esimerkiksi epävarmuuttaan tavoitella säveliä liukumalla, niekkuillen, mutta suuren laulajamassan kävellen laulaman sävelmän on kuitenkin täytynyt olla laadultaan yksinkertaisempi kuin esimerkiksi nykyinen.

Oma arvaukseni on, että Borenius2 (ylempi versio) voisi olla suhteellisen lähellä alkuperäistä käytäntöä.