Voipaalan kartanon synty, kehitys ja omistussuhteet

Koonnut Kari Rydman

Keskiajalla Voipaalan jakokunta ulottui Pappilasta Valkeakosken kylään. Tällä asetelmalla saattaa olla juurensa rautakauden lopun ajoilla asti. Arvellaan yleisesti, että Kirkonpuolen muinaiskylät ovat olleet Salo, Rapola, Voipaala, Huittulan "kolmoiskylä" ja Ritvalan-Nuutalan-Ikkalan alkukylät. On myös arveltu, että Voipaalan ja Rapolan kylätonttien lähekkäisyyden (jopa alle ½ kilometriä) vuoksi niilläkin olisi voinut olla yhteinen alkuhistoria. Pitäjän kirkko rakennettiin kuitenkin Voipaalan alueelle, josta Pappilan "kylä" sittemmin erotettiin. Vanajanselän koillisrannat olivat helpot viljellä, ja näinpä "Sääksmäen Kirkonpuolen kylien vainiot muodostivat yhden suurimmista yhtenäisistä peltoaukeista koko keskiajan Hämeessä" [Haggren - ks. lähdeluettelo].
Vuoden 1340 bullassa mainitaan peräti kuusi Voipaalan isäntää, enemmän kuin mistään muusta kylästä, eli (säilyneen kopion kopion kirjoitustavalla) Olla Dysa de Voijpala, Nykki Vargh de Voijpala, Callas de Voijpala, Meilanpeti de Voijpala, Anundi de Voijpala ja Marci de Voijpala.

VuodetVoipaalan kartanoMuut Voipaalan talot
1548Herra Paavali Särkilahti (vaimonsa mukaan Stiernkors, k. 1566) tulee Sääksmäen kirkkoherraksi vuosien 1531-36 tienoilla, mukanaan poikansa Timoteus ja Israel. Jo kotiseudullaan Taivassalossa Herra Paavali oli uutterasti harrastanut maanhankintoja, ja aloittaa saman toimen myös Sääksmäessä. - Sääksmäen kirkko menettää arvokasta kalustoaan kruunulle 1558, ja kirkonkellonsakin 1566; Hämeen kirkonkellot tuli näet valaa tykeiksi.Voipaalassa on vuonna 1548 15 taloa, joista kaksi (tulevat Sassi ja Kemmola) kuuluivat kadonneeseen Retilän t. Rötilän kylään. Alkuperäisiä Voipaalan taloja on Rääriä, joka esiintyy isännän lisänimenä jo 1400-luvulla.
1565Timoteus Särkilahti, kirkkoherran poika, aloittaa Voipaalan tilojen hankinnan, ja tätä jatkaa Timoteuksen poika Johan (k. 1606), joka viimeistään 1579 oli asettunut Voipaalaan. Särkilahtien maanhankintakeinot olivat sangen rajuja ja häikäilemättömiä, ja ne herättivät kansan vihan. Sitä paitsi Johan Timoteuksenpoika oli 1572 lyönyt kuoliaaksi erään loimaalaisen miehen. Niinpä vuoden 1600 syyskäräjillä puitiin Johanin asuinrakennuksen kellaria kaivettaessa löytyneiden kymmenen pääkallon arvoitusta. Käräjillä pidettiin osoitettuna, että kallot olivat ikivanhoja, eivätkä Johanin jäljiltä. Paikalla oli luultavasti Voipaalan rautakautinen ruumiskalmisto, joka oli vaipunut unohduksiin.1585 lähtien alkavat Sääksmäen kirkkoherrat Nils Eriksson ja Sigfrid Sigfridsson (Vijnaparda, suku sittemmin Sexmontanus) yhdistellä taloja Kemmolaan.
1619Voipaalassa tulipalo, jonka laajuutta ei varmasti tiedetä. Tuhoutuneessa päärakennuksessa (ilmeisesti siis samassa jonka kellaria kaivettiin 1600 tai vähän ennen) asui todennäköisesti Johan Timoteuksenpojan vävy Peder Olausson (Ruuth), joka arvatenkin sitten rakensi uuden päärakennuksen. Näin meillä on siis epäsuoraa tietoa kolmesta asuinrakennuksesta: 1500-luvun lopun, vuoden 1600 tienoon, sekä 1619 jälkeinen päärakennus. Rakennettiinko uutta päärakennusta viimeksi mainitun ja 1730-luvun uudisrakennuksen välissä, ei ilmeisesti tiedetä, mutta Ruuthien varallisuuden kasvu 1600-luvun jälkipuoliskolla (ennen reduktiota)antaa aiheen olettaa näin. Päärakennuksen sijainnista voisi saada vihjeitä nykyisen kellarin ajoituksen tai muun löydön avulla. Yleensä on ajateltu, että se ainakin isonvihan jälkeisenä aikana on sijainnut nykyisessä paikassa. Päärakennuksen sijainnista.
Johan Timinpojan puumerkki = "tähti-risti" (Stiernkors)
1628Johan Timoteuksenpojan vävy Peder Olausson Ruuth, joka vuodesta 1611 omisti puolet Johan Särkilahden suurtilasta saa Kustaa II Adolfilta rälssivapauden koko Voipaalaan 1628. Sittemmin Voipaala saa myös säterivapauden, muodostuu lopullisesti herraskartanoksi, ja saa nimekseen Johannisberg. Peder Ruuth oli 1609-12 ratsumies Voipaalassa, 1614 Sääksmäen nimismies. Hän omisti myös Rapolan, ja alkoi käyttää sukunimeään viimeistään 1628. Peder Ruuth kuoli 1643, ja hänen jälkeensä Voipaalan omistivat hänen poikansa, ratsumestari Simon Ruuth (k. 1680) ja tämän poika, everstiluutnantti Göran Ruuth (k. 1703). Simonin aikana Johannisberg oli 26 tynnyrin kylvöllään pitäjän suurin tila. Göran ja hänen veljensä aateloitiin isänsä ansioiden vuoksi 1681 nimellä Ruthenhjelm.Kemmolan omisti 1638 kirkkoherra Sigfridin jälkeen Margareta Martens (Mårtensdotter) ja hänen puolisonsa, saksalaissyntyinen Hämeen linnan isäntä Göran Bergman. Enimmän aikaa Kemmola oli lampuotitilana, jossa varsinainen isäntäväki ei asunut. Sassi ja Rääriä olivat Voipaalan kylän muut jäljelle jääneet talot. Vuosien 1697 - 1771 kirkonkirjoissa mainitaan myös Koukkari; itsenäinen vaiko lampuotitila?
1695-97
Nälänhätä
Suuret kuolonvuodet: kolmasosa suomalaisista kuoli nälkään ja kulkutautiin. Sääksmäen osalta tilanne oli sama kuin koko maassa. Reduktio (läänitysten peruutus) oli heikentänyt Ruthenhjelmien taloutta, joka nälänhädän aikana heikkeni entisestään. Gustaf Ruthenhjelm ilmoitti vuoden 1706 syyskäräjillä, että hän luopuu kaikista oikeuksista isänsä Göranin velkaiseen kuolinpesään. Ilmeisesti hän kuitenkin omisti Voipaalan Pohjan sodan ja Isonvihan aikanakin.1692 Sääksmäen kirkkoherraksi ja sittemmin lääninrovastiksi tuli korkeasti oppinut Elias Woivalenius, jonka suku (1769 jälkeen Walheim) vaikutti Ikkalassa, Voipaalassa ja Annilassa, ja koko Sääksmäen vaiheissa yli puolentoista vuosisadan ajan.
Rääriään laskettiin ilmeisesti lukkarin puustelli, jossa asuivat Sääksmäen lukkarit Samuel Fabricius ja hänen poikansa Karl. Samuelin isä ja isoisä olivat Sääksmäen pastoreita, ja omistivat Anttilan Huittulassa. Fabricius-suku Sääksmäessä.
1713-21
Isoviha
Voipaalan kartanon omisti Göranin poika, ratsumestari Gustav Ruthenhjelm (k.viim.1723). Hänen isänsä serkku, Rapolan omistanut ratsumestari Carl Ruuth siirtyi syyskesällä 1713 yksikkönsä kanssa Sääksmäestä Kalvolan kautta Vanajaan, josta peräytyvän armeijan mukana Pälkäneen Kostianvirralle. On mahdollista, etteivät Ruuthin-Ruthenhjelmin miehet enää hävityn sodan jälkeen palanneet Voipaalaan. Sääksmäki oli kärsinyt suuresti venäläisten hävitysvimmasta. Isonvihan sekasorron jälkeen kartanon omisti Gustavin leski Magdalena Berg, sekä vuodesta 1724 hänen toinen miehensä Reinhold Paijkull (pari vihittiin 20.10.1723). Että Paijkull todella asui Voipaalaa, todistaa se että hänen tyttärensä (?) Elisabeth Charlotta Paijkull vihittiin siellä 1725 Jacob Pontus Cedersparren kanssa. Paijkullin suku on eestiläistä aatelia, ja sen vanhin tunnettu esi-isä oli Brant Paytkull (k.n. 1474). Vuonna 1731 kuitenkin päättyy Ruthenhjelmien aika Voipaalassa lopullisesti, kun kartano myydään ulkopuolisille.1704 osti tuomari Gabriel Tammelin Kemmolan nimismies Sven Lenningiltä. Tammelinin merkittävä suku piti Kemmolaa sitten hallussaan 1700-luvun loppupuolelle saakka. Ilmeisesti Kemmola siis kesti isonvihan, vaikka suku pakenikin Ruotsiin, ja itse Gabriel kuolikin siellä 1716. Gabrielin poika Erik Tammelin omisti tilan kuolinvuoteensa 1743 asti, sitten hänen leskensä toinen mies, majoittaja J.J.Ståhle, ja hänen jälkeensä Erikin tyttären Anna Marian mies, pitäjänapulainen Arvid Favorin.
Sassin ja Rääriän asutuksen isoviha katkaisee. Jälkimmäinen on autiona vielä 1720-luvun lopulla, ja sitä viljellään Voipaalan toimesta.
1731Voipaalan kartanon ostaa 1731 Sääksmäen kihlakuntien tuomari ja Hämeenlinnan pormestari Anders Ignatius (k. 1737) Hänen vaimonsa oli Margareta Sofia Godenhielm. Ignatiuksen kuoleman jälkeen perikunta ilmeisesti omistaa kartanon. Siellä asuvat mm. Sääksmäen kihlakuntien tuomari Johan Voivalenius (1697-1776), joka oli nainut Ignatiuksen vanhimman tyttären Margareta Eleonoran, sekä ainakin ajoittain myös Helsingin pormestari Anders Ignatius nuorempi. Voivaleniuksen ja Margareta Ignatiuksen tytär Hedvig Eleonora (1737-77) nai 1757 kihlakunnantuomari Jan Janssonin, joka ostaa 1763 Voipaalan alustalaistiloineen kanssaperillisiltään 63.000 kuparitaalarilla. "S. 29. p. wiimeisesä Loka-Kuusa on Tuomari Yli- ja Ala-Säxmäen Kihlakunnisa Hr. Jan Jansson tullut Armosa asetetuxi Lagmannin wirkaan Uuden Maan ja Hämenlinnan Lagmannikuntiin." [Suomenkieliset Tieto-Sanomat 1776].
(Huom.! Eino Jutikkalan kirjoittamassa Sääksmäen pitäjän historiassa on tällä kohtaa virhe, joka kertautuu kaikissa sen jälkeisissä esityksissä. Yksi sukupolvi on jäänyt huomiotta; ehkäpä isä ja poika Anders, tai äiti ja tytär Hedvig ovat sekoittuneet toisiinsa.)
Uusi päärakennus on ilmeisesti rakennettu 1730-luvulla. Se on kolmanneksi suurin koko Hämeessä, ikkunoita 25. Laamanni Jansson aloitti puutarhaviljelyn Sääksmäessä istuttamalla omena- ja kirsikkapuita sekä viinimarjapensaita.
KUVA:
Voipaalan pihapiiri tuomari Janssonin aikaan 1769. Itäpuolella Kemmolan pihapiiri ja Sassin talo. Suora yhteys kirkolle on ilmeisesti suunnitteilla.
1783Gripenbergien aika.Tuomari Janssonin tytär Hedvig Lovisa nai 1780 luutnantti Hans Henrik Gripenbergin, josta tuli Voipaalan omistaja 1783. Hän rakennutti uuden päärakennuksen, joka valmistui 1792, ja oli tuolloin 46:ine ikkunoineen koko Suomen suurin. Tuolloin vallitsi Sääksmäessä ankara puupula; järeää mäntytukkia ei ollut saatavilla, joten rakennus tehtiin kuusitukeista, ja osaksi käytettiin vanhan päärakennuksen hirsiä. Kartanon ympärille rakennettiin korkean aidan ympäröimä ranskalaistyylinen puutarha ja puisto symmetrisesti aseteltuine sivurakennuksineen, ja samalla viimeistään avattiin jo aikaisemmissa kartoissa suunnitelmana esitetty aksiaalinen tie kirkolle. Puutarhassa oli sekä hyöty- että koristekasveja, ja kymmeniä omena-, päärynä- ja kirsikkapuita, sekä karviais- ja viinimarjapensaita. Kenraaliksi kohonnut Hans Henrik Gripenberg aloitti Voipaalan loistokauden, jota kesti tosin vain 60 vuotta. KUVA:
Voipaalan pihapiirin kartta n. 1800. Onko tämä kartta luonnos, vai rakennettiinko nuo puistoa reunustavat neljä rakennusta todellakin? Seuraavassa kuvassa itäiset kaksi taloa ovat paikallaan, samoin kuin niiden välissä näkyvä yhdysosa. Rakennukset ovat kuitenkin "1½"-kerroksisia. Nykyinen "Pakari", ainoa jäljelle jäänyt sivurakennus, on yksikerroksinen. Mihin perustuu sen ja miespihaa ympäröivien muiden rakennusten, aittarivin ja "Majurskan pytingin" ajoitus?

Rääriä liitetään Voipaalaan 1802, ja siitä jää muistoksi ainoastaan pellonnimi Kelhin seurantalon ja järven välissä.

VuodetTätä sivua päivitetään jatkuvasti. Viimeisin päivitys 30.7.07KUVA:
Gripenbergien Voipaala n. vuonna 1800
VuodetVoipaalan kartanoMuut talot
VuodetVoipaalan kartanoMuut talot


Voipaalan omistajat

1628 Peder Olausson Ruuth omistaa koko kartanon
1643 poika Simon Ruuth
1680 poika Göran Ruuth
(joskus isonvihan aikana, viim. 1723) edellisen leski Magdalena Berg
1724 edellisen 2. puoliso Reinhold Paijkull
1731 Anders Ignatius
1737 edellisen perikunta
1763 Jan Jansson, Anders Ignatiuksen tyttären tyttären mies
1783 edellisen tyttären mies Hans Henrik Gripenberg

Voipaalan päärakennukset

* 1500-luvun lopun päärakennukset, eri taloilla omansa
* Johan Timinpojan asuinrakennus, jonka kellaria oli kaivettu n. 1600
* 1609 palaneen rakennuksen sijalle tehty Peder Olausson Ruuthin tilanosan(?) uusi päärakennus
? 1600-luvun loppupuolella saatettiin Johannisbergin kartanolle pystyttää uusi päärakennus, josta ei liene tietoa
* Anders Ignatiuksen 1730-luvulla rakentama hieno päärakennus, joka on ehkä ensimmäinen nykyisellä paikalla
* Hans H. Gripenbergin komea päärakennus 1792


Lähteet, mm.:
Georg Haggrén: Valkeakosken Rapola, talonpoikaiskylästä herraskartanoksi. Museovirasto 2001.
Eino Jutikkala: Sääksmäen pitäjän historia. Gummerus 1934.
Seppo Suvanto: Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa. Sääksmäen kihlakunta 1400-luvun alusta 1570-luvulle. SHS 1995
Axel Bergholm: Sukukirja I-II. Näköispainos 1984.
Sääksmäen ja lähiseurakuntien historiakirjat. [www.genealogia.fi]