Markus Hiekkanen

Sääksmäki ja keskiajan uskonnollinen kulkue

Valmistellessani esitystäni kysyin muutamilta ystäviltä ja tutuilta, mistä erityisestä asiasta he tuntevat Sääksmäen Ritvalan Helkajuhlan. Sanottakoon tässä heti, että kaikki tunsivat itse juhlan kuka paremmin kuka hatarammin, mutta nyt kysyinkin sen sisällön ytimestä. Vastausten yhteinen piirre oli kulkue. Se on jäänyt ihmisten mieliin, sillä ymmärrettiin olevan salaperäinen maine kaikuna menneisyydestä ja erikoisista uskonnollisista menoista.

Joku yhdisti kulkueen jopa katolisen maailman nykyisiin loistaviin ja varsin maallisilta tuntuviin ilmiöihin kuten Rion sambakarnevaaleihin - niiden ja monien muiden kulkueiden värikkyyttä, äänekkyyttä ja kaoottisuutta on moni filmintekijä käyttänyt hyväkseen. Itse muistan, kuinka suuren vaikutuksen minuun 1960-luvulla teki eräs James Bond-elokuva, jossa takaa-ajokohtauksen vaikeuden kulissiksi oli tehty katolinen kulkue - mahtoiko olla Pallosalama? Musta Orfeus lienee silti mielessäni maagisin muisto kulkueesta elokuvan keskeisen tapahtumasarjan näyttämönä.

Mutta elokuvista ei nyt ole tarkoitus puhua, vaan uskonnollisesta kulkueesta keskiajalla ja sen sääksmäkeläisestä esiintymisestä. Sanaa käytetään monesta ilmiöstä. Niinpä Nykysuomen sanakirja luettelee esimerkiksi autokulkueen, soihtukulkueen, mielenosoituskulkueen, hääkulkueen, vappukulkueen - mukana listassa on myös helkakulkue. Olen kuitenkin jo edellä ottanut kantaa helkajuhlien kulkueen mahdolliseen kaukaiseen taustaan, josta toki on paljon ja kiihkeästikin keskusteltu.

Nykymuodossaan helkakulkue lähestyy 100 vuoden vaikuttavaa ikää, sillä leikataanhan vuosi 2002, ja Ritvalassa helkajuhla herätettiin eloon vuonna 1904. Sitä ennen 1870-luvulle jatkuneen perinteen juuria on mahdoton varmasti kaivaa esiin, mutta perusteltua on luoda silmäys kulkueeseen keskiajalla, jonne Ritvalan perinne varmasti ulottuu. Milloin alkoi Sääksmäellä ja miksei muuallakin Hämeessä katolisen kirkon uskonnolliseen elämään oleellisesti kuuluva kulkuekäytäntö?

Kulkue, prosessio, näkyi keskiajan katolisessa, niin siis myös tuon ajan suomalaisessa kirkonelämässä monin tavoin. Prosessioita järjestettiin katumisen osoittamiseksi ja puhdistautumiseksi samoin kuin hätätilanteissa esimerkiksi tulvan uhatessa. Kuuluisimpia lienevät nykyihmisen mielestä jossain määrin makaaberit flagellanttien eli itseruoskijoiden kulkueet, joiden määrä yleistyi 1300-luvun mustana surmana tunnetun kulkutaudin kannoilla.

Myös säännönmukaiset kulkueet olivat tärkeitä. Säännöllisiä saatettiin suurissa paikoissa kuten Turussa järjestää päivittäin vesperin yhteydessä tai viikoittain kuten sunnuntaisin vihkiveden vihmonnan yhteydessä tai perjantaina katumuskulkueena. Kerran vuodessa järjestettävät kulkueet lienevät puolestaan olleet pitäjänkirkkojen suuria tilaisuuksia. Niitä olivat kynttilämessun kulkue talvella ja pääsiäisyön kulkue - tämä traditiohan elää voimakkaasti edelleen ortodoksisessa kirkossamme. Palmusunnuntain kulkue muistutti mieleen Kristuksen tulon juhlasaatossa Jerusalemiin. Voikin sanoa keskiaikaisen hartauselämän hyvinkin paljon perustuneen Iiikkeeseen.

Luultavasti on Sääksmäen Ritvalan helkakulkueen tausta jokavuotisessa kevään kulkueessa, jossa anottiin Jumalalta maan hedelmien runsautta. Tällaisista tilaisuuksista onkin käytetty nimitystä rogaatiokulkue. Se palautuu latinan sanaan rogare, anoa, pyytää. Suomessa on puhuttu kanttai­ tai kanttauspäivästä tai -päivistä, joka taas palautuu muinaisruotsin sanaan gangdag. Kanttausviikko oli se viikko, jolle sattui Helatorstai eli Kristuksen ylösnousemuksen päivä.

Ensimmäinen kristillinen kulkue Sääksmäellä

Milloin sitten Sääksmäellä on voitu järjestää ensimmäinen kristillinen kulkue? Aivan suoraan sitä on mahdoton sanoa. Ehkä paremmin asia alkaa avautua, jos kysytään, missä yhteydessä sellainen olisi ollut syytä järjestää. Tälloin tulevat ensimmäiseksi mieleen ne sääksmäkeläiset, jotka saivat esihistoriallisen aian ja historiallisen ajan taitteessa kasteen täällä päin lähetystyötä tehneeltä papilta. Melko varmasti on tämä pappi tai hänen seuraajansa kastetun kuoltua järjestänyt kulkueen, jossa vainaja on saatettu kotoaan hautapaikalle. Tämän ei ole tarvinnut olla uusi kristillinen hautapaikka, kirkkomaa, vaan talon oma, jo menneiltä ajoilta periytyvä pakanallinen kalmisto. Näin on talon väki ja myös muut saaneet huomata uuden uskonnon tavan saattaa vainaja hautaan.

Kasteen ottaminen Sääksmäellä lienee alkanut yleistyä 1100-­luvun toisella puoliskolla ja tänne sattunevat myös ensimmäiset kristillisen rituaalin ohjaamat maahanpaniaiset. Tässä mielessä Säaksmäen kristillinen kulkueperinne ulottuu ainakin 800 vuotta taaksepäin.

Mutta hautajaiset olivat enemmänkin yksityisiä tilaisuuksia. Suuren sääksmäkeläisen kristillisen yhteisön ensimmäinen kulkue liittynee seurakunnan ensimmäisen kirkon rakentamiseen ja käyttöönottoon. On nimittäin niin, että Sääksmäellä on luultavasti monessakin mahtitalossa ollut yksityinen kirkko 1100-luvun puolivälin jälkeen. Niitä rakensivat valtamiehet keinona hallita uusin tavoin yhteisöa.

Silti jo varsin pian kaikkien - tai ainakin lähes kaikkien ­ valittua uskonnonvaihdoksen alkoi Koroisten lähetyspiispan johdolla johdonmukainen alueellinen järjestäminen. Suomeen perustettiin alueellisten seurakuntien verkosto, koska sitä kautta voitiin sielunhoito järjestää johdonmukaisesti ja kustannukset voitiin hoitaa paremmin kymmenysjärjestelmän mukaisesti. Kysymyksessä oli myös katolisen kirkon omaehtoisuuden korostaminen: yksityiskirkot eivät olleet kirkon kannalta edullisia. Yksi ensimmäisistä seurakunnista oli Sääksmäki.

Sääksmäen seurakunta perustettiin käsitykseni mukaan 1200-luvun alussa eli hiukan aikaisemmin kuin yleensä on totuttu ajattelemaan. Seurakunnan ensimmäinen suuri voimainponnistus oli yhteisen kirkon rakentaminen. Se lienee tehty nykyisen kivikirkon paikalle, vaikka mitään jälkiä siitä ei ole säilynyt. Sanottakoon tässä, että ensimmäistä puukirkkoa on melko varmasti seurannut toinen, ehkä kolmas ja neljäskin ennen kuin lähes kolmesataa vuotta ensimmäisen kirkon pystyttämisestä muurattiin pitäjän komea kivikirkko vuoden 1500 tienoilla. Siitä ovat jäljellä molemmat päätyseinien muurit muiden osien ollessa 1930-luvun alusta.

Jo pitäjän ensimmäisen yhteisen puukirkon rakentamista edelsi vihkimisseremonia. Toimituksessa siunattiin kirkon tulevan pääalttarin paikka ja samalla vihittiin sitä ympäröivä kirkkomaa - enää eivät kirkko ja hautausmaa olleet erillään kuten luultavasti oli yksityisissä talokirkoissa. Paikan vihkimiseen on luultavasti kuulunut kulkue, mutta sen luonteesta on niukasti tietoja.

Parempi käsitys on valmistuneen puukirkon vihkimisestä, mutta toki tämäkin tieto perustuu piispallisiin ohjekirjoihin, ei Sääksmäen säilyneisiin asiakirjoihin. Sen yhteydessä voimme varmasti sanoa olleen monimutkainen ja laaja rituaali kulkueineen. Koko tilaisuus käynnistyi siitä, etti Sääksmäen talonpojat Iähettivät Turun piispalle viestin kirkkonsa vihkimistarpeesta. Vain piispa saattoi kirkon vihkiä, sillä "sanasta tulee lapsi kristityksi ja kirkko pyhäksi". Sattumalta tiedämme, että ainakin jokin Sääksmäen kivikirkkoa edeltäneistä puukirkoista vihittiin käyttöönsä vuoden kylmimpänä aikana tammikuussa.

Sääksmäen kirkon vihkiminen

Vihkimisjuhla alkoi sääksmäkeläisen kansan kertyessä aamulla kirkonmäelle. Kirkkoon ei astuttu sisään, vaan se oli suljettu ja sisällä oli vain yksi piispan avustaja. Kirkkomaalla oli luultavasti telttamainen katos, jonka suojassa pidettiin siirrettävää alttaria ja pyhäinjäännöksiä. Piispa saapui kirkolle ja katoksen luo johtaen pappien kulkuetta. Täällä hän siunasi suolan ja veden, minkä jälkeen pyhäinjäännöslipas otettiin olkapäillä kannettaville paareille. Papit siirtyivät nyt kansanjoukko kulkueena perässään eteläseinässä olevan pääoven luo alkaen seurata myötäpäivään kirkon seinän vierustaa. Piispa vihmoi matkan aikana kirkon seinät vihkivedellä.

Kierroksen päätteeksi päädyttiin taas pääovelle, jossa pysähdyttiin. Alkoi yksi seremonian dramaattisia osia: piispa löi sauvansa kannalla oven kamanaan lausuen psalmin 24 mukaan: "Kohotkaa korkeiksi, portit...!" Sisällä oleva papinavustaja kysyi tähän: "Kuka on tämä kirkkauden kuningas?" Piispa vastasi: "Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari".

Sananvaihto päättyi tähän ja piispa johdatti kulkueen uudelleen kirkon ympari, minkä jälkeen koputusseremonia kysymyksineen ja vastauksincen toistettiin. Tämäkään ei riittänyt, vaan kirkko kierrettiin vielä kolmannen kerran ja nyt kuvatun keskustelun jälkeen diakoni avasi sisältä oven. Pappi astui muutamien pappismiesavustajiensa kanssa sisään toivottaen kolme kertaa: "Rauha tälle talolle!"

Kansa jäi kirkon ulkopuolelle ja alkoi uudelleen pappien johtamana kiertää kirkkoa kulkueessa. Tätä jatkui niin kauan, etta piispa oli vihkinyt kirkkorakennuksen pääalttareineen. Näin kirkkomaalle syntyi varmasti melkoisen hyvin tallattu ura satojen sääksmäkeläisten ja myös ulkopaikkakuntalaisten kiertäessä kirkkorakennusta lähellä sen seiniä. Tässä on yksi jos toinenkin esine saattanut pudota maahan - ehkä jopa tarkoituksellisena uhrina.

Piispan vihittyä rakennuksen hän palasi pappien saattamana pääovelle ja liittyi kirkkoa kiertäneeseen kulkueeseen. Kun vielä kerran oli kierretty kirkko, puhui piispa kansalle kertoen kirkon merkityksestä ja tulevista vuosijuhlista. Samalla hän ilmoitti sen, kenen pyhimyksen tai keiden pyhimysten kunniaksi kirkko oli rakennettu ja vihitty. Hän myös luetteli ne pyhimykset, joiden pyhäinjäännökset oli kätketty tai tultaisiin kätkemään pääalttariin. On todella sääli, ettei tieto tästä ole säilynyt meidän aikaamme!

Kuinka kauan?

Kirkon vihkiminen oli suuri juhla, siunasihan sen peräti piispa. Se myös antoi seurakuntalaisille syyn uskoa kulkueen merkitykseen elämässä. Kun siis seurakunnan kirkkoherra johti kulkuetta Helatorstain viikolla Sääksmäen vainioille niin Ritvalassa kuin pitäjän muissa kylissä, oli sillä mahdollisimman suuri auktoriteetti. Yli kolmensadanviidenkymmenen vuoden ajan aina 1500-luvun puoliväliin asti se oli virallinen ja kirkon tukema juhla, mutta muuttui sittemmin vähitellen ja näyttää jopa vaihtaneen paikkaa Helatorstain tienoilta Helluntaihin. Juhlan luonne on muuttunut ja 1900-luvulla sen kytkentä kansakunnan luomiseen on ollut suuri kuten professori Henrik Meinander viime vuonna tässä samaisessa juhlassa kertoi.

Viettäessämme nyt, keväällä 2002 helkajuhlaa, tapahtuu se vuonna 1904 alkaneen tradition mukaan 99. kerran. Entäpä aikaisemman tradition mukaan? Jos kiinnitämme Sääksmäen seurakunnan perustamisen vuoteen 1225 - se on ihan hyvä valinta, vaikka voisi toki olla jokin muukin - ja jos uskomme kulkueen järjestetyn tästä eteenpäin joka vuosi, pidettiin kulkue sen viimeisenä vuotena 1878 alkuperäisen perinteen viimeisenä vuotena 653. kerran. Yhteensä tilaisuuksia on järjestetty, mukaan lukien 1904 alkaneen tradition, peräti 752 kertaa. Hämmästyttävän suuri luku -­ Sääksmäki pitää yllä perinnettä, jonka pituudelle Suomessa ei helppo ole 1öytää ylittäjää!

[Väliotsikot KR]

Takaisin: paina Edellinen/Back-painiketta