SÄÄKSMÄKI

KIRKKO

The Mediaeval Church


Ennen kivikirkkoa

Yleisesti arvellaan, että myös Sääksmäkeen olisi rakennettu jonkinlainen kirkkorakennus jo 1200-luvun alkupuolella - ehkäpä aikaisemminkin. Alueella on säilynyt varsin tiheästi kalmistoja ja uhrikiviä, ja oletetaan että nykyinen kirkonpaikka Rapolan linnan ja Vanajan välisellä kallioisella kunnaalla on saattanut jo tuolloin olla sama. Vaikka esimerkiksi järven toisella puolella (Saarioispuolella) Saaren, Päivölän ja Hiittiän muinaiset alueet ovat tavattoman rikkaat muinaisen pakanallisen kultin muistomerkeistä, ja kristillisestä vaikutuksesta kertovat ruumishaudat näyttävät keskittyvän alueen suurimman kylän Ritvalan tienoille, saattoi esimerkiksi Rapolan linnan vaikutus määrätä kirkon sijaintipaikan. Muualta ei näet ole minkäänlaista perimätietoa tai löytöä, joka viittaisi toiseen sijaintiin.
FT Markus Hiekkanen arvelee, että "rautakauden ruumiskalmiston löytyminen Rapolan - Pappilan alueelta on tulevaisuudessa hyvin todennäköistä." Juuri tämä alue on kuitenkin vuosisatojen mittaan kokenut suuria muutoksia, ja sitä on rakennettu pääosin ilman minkäänlaisia arkeologisia tutkimuksia.
Varhaiset kirkot oli rakennettu puusta. Kuinka monta niitä oli, jäänee arvoitukseksi. Niitä on myös saatettu tuhota, esimerkiksi Hämeen 1230-luvun kapinoinnin yhteydessä. Vanhimmat säilyneet puuveistokset ovat kuitenkin jo 1300-luvulta, samoin ehkä kasukkaan kuulunut silkkidamastin katkelma. Urjalan kirkon yhtä vanhojen veistosten yhteydessä on myös viitattu Sääksmäkeen, josta niitä ehkä myöhemmin on tuotu tuohon 1300-luvulla vielä kirkottomaan (?) kirkkopitäjän osaan.

Keskiaikaiset veistokset

Sääksmäen kirkon keskiaikaisesta esineistöstä on varsin paljon tietoja. Säilyneitä puuveistoksia on peräti 14. Niistä vanhimmat, P.Olavi ja tuntematon naispyhimys ovat 1300-luvulta, P.Knut ja tuntematon piispa vuoden 1400 tienoilta. 1400-luvun puolivälissä toimineelta kotimaiselta puuveistäjältä tilattiin koko joukko töitä, mahdollisesti uuden tai korjatun puukirkon sisustamiseksi. Niitä ovat P.Anna, P.Birgitta, P.Dominicus, P.Olavi ja P.Laurentius, viimeksi mainitut samasta alttarikaapista. Tämä "Sääksmäen mestarin" nimellä kulkeva taiteilija on varhaisin tunnistettu kotimainen kuvanveistäjä.
Luultavasti uutta kivikirkkoa varten hankittiin ainakin kuusi uutta veistosta, P.Jakob, P.Sebastian, P.Henrik, Neitsyt Maria, P.Stefanus ja P.Yrjänä, kaikki vuoden 1500 tienoilta.

Uusi kivikirkko

Uutta kivikirkkoa rakennettiin ilmeisesti vuoden 1500 kummankin puolin. Alunperin siitä aiottiin tehdä kaksilaivainen ja tiiliholvattu. Joko sotavuosien lama, tai kuningas Kustaan tekemä 'kirkkojenryöstö', kirkon omaisuuden ja verotulojen kaappaaminen valtiolle, keskeytti tämän työn niin Sääksmäessä kuin melkein puolella sadalla muullakin paikkakunnalla. Kiviholvauksen sijaan kirkkoon tehtiin lautainen tynnyriholvi.
Kirkonrakentajien joukossa varma nimi on Antti Laurinpoika, joka rakensi kirkkomaan laitaan puisen kellotapulin vuonna 1507. Vuonna 1509 vahvisti Ritvalan laamanninkäräjillä maanvaihtojaan ja -kauppojaan Klemetti Muurimestari (Clemet mwrmestare), ja ainakin vuodesta 1507 viihtyi käräjillä sitkeästi muuan Tiili-Pieti (Tegil Per); jälkimmäinen oli isäntä Ritvalasta. Osallistuiko Klemetti Sääksmäen ja Pälkäneen kirkonrakennukseen, ja käytettiinkö Sääksmäessä väkivaltaisen tappelijan Tiili-Pietin lyömiä tiiliä, sitä voimme vain arvailla.
Uuden kivikirkon vihkimispäivästä ei ole varmaa tietoa. Tukholmassa säilyneessä suomalaisessa pyhimyskalenterissa mainitaan Sääksmäen kirkon vihkimispäiväksi 8. tammikuuta, dedicacio ecclesie sexämäki totum duplex. Käsikirjoitus on mahdollisesti 1400-luvun puolivälistä, mutta maininta Sääksmäestä on lisäys. FT Markus Hiekkanen arvelee kyseessä olleen jonkin puukirkoista; onhan 1400-luvun puolivälistä myös peräisin suuri määrä "Sääksmäen mestarin" veistoksia. Rovasti Ilari Kuuliala arvelee kuitenkin, että lisäys voisi olla 1500-luvun puolelta, ja tutkittuaan piispojen matkoja hän päätyy siihen, että kivikirkon olisi 8.1.1509 vihkinyt piispa Johannes IV Olavinpoika.
Myöskään kirkon suojeluspyhimystä ei tunneta. Sääksmäen veistosten joukossa on ainoa Suomesta tunnettu P.Knutin patsas; tämän päivää vietettiin hiippakunnassa 7.1. Myös Pyhää Henkeä on arveltu patronukseksi helluntaihin liittyvän helkajuhlaperinteen vuoksi. Äskettäin on Martti Linna esittänyt, että "Sääksmäki vanhana kantapitäjänä sopii hyvin [P.] Laurin kirkoksi".

1800-luvun laajennus

Vuosien 1839 ja 1860 välillä Sääksmäen kirkko oli lähes jatkuvana työmaana. Tuolloin purettiin vanha sakaristo ja vähän uudempi asehuone, ja niiden tilalle (erinäisten onnettomien ja skandaalimaisten välivaiheiden kautta) rakennettiin laajat ristisakarat. Sellaisena kuvasi kirkon vähän ennen vuotta 1850 Magnus von Wright tunnetussa kivipiirroksessaan (Topelius: Finland framstäldt i teckningar, 1845-52).

Wrightin piirros kokonaisuudessaan, 258KMagnus v. Wrightin kuva on piirretty Voipaalan kartanon vierestä kulkevan Huittula-Valkeakoski-tien töyräältä katsoen. Etualan puut ovat arvatenkin pelkkä kehyksenä toimiva taiteellinen lisäys. Avara maisema sen sijaan on ollut näkyvissä vielä viime sotien jälkeen. Rapolan - Huittulan valtava peltovainio on ollut Hämeen-kuulu, ja rannat olivat niittynä. Tapulin yläosa on rakennettu 1766 tehdyn kivisen pohjakerroksen päälle. Tapulista oikealla näkyvät rakennukset ovat ehkä jyrkähkön rantatöyrään takana näkymättömissä olevan pappilan riihirakennuksia. Kirkolta vinosti etualaa kohti kulkevaa tietä ei enää ole. Se johti Valkeakosken tieltä kaartaen ensin tapulille ja sitten alas pappilaan, jonka rannassa oli sittemmin myös laivalaituri. Pieni rakennus kirkosta vasemmalle on 1700-luvulla kivestä tehty luuhuone, josta vanhat puuveistokset 1800-luvun lopulla löydettiin ja vietiin Helsinkiin, ja joka purettiin kirkon palon jälkeen. Kirkon itäpäädyssä häämöttää tummana 1840 tehty uusi sakaristo, jonka rakentamisen yhteydessä päädyn kaksi ikkunaa muurattiin umpeen.

1929: Kirkko tuhoutuu

Vuosina 1924-25 kirkkoa peruskorjattiin. Tällöin tuhoutuivat ilmeisesti loputkin kirkon itä- ja eteläosassa lattian alla olleet hautaholvit, mutta sen sijaan saatiin tietoja 1800-luvun muutosten hävittämistä sakaristosta ja asehuoneesta. Kirkkoa tutkinut Iikka Kronqvist löysi seinien kalkkausten alta myös neljä vihkiristiä, jotka hän onneksemme piirsi muistiin. Länsifasadiin tehtiin pieniä muutoksia, mm. muuraamalla umpeen 1800-luvulla portaalin yläpuolelle puhkaistu lunetti-ikkuna, ja avaamalla pyöröikkunan ulkopuoli komeroksi.
Vain neljä vuotta korjaustöiden jälkeen, pääsiäismaanantaina 1.4.1929 kirkko tapuleineen tuhoutui tulipalossa. Jäljelle jäivät vain kivimuurit. Osa esineistöstä onnistuttiin pelastamaan, ennen muuta R.W.Ekmanin 1848 maalaama suuri alttaritaulu.

Uudelleenrakennettu kirkko

Erinäisten vaiheiden jälkeen (valkeakoskelaiset mm. vaativat uuden kirkon rakentamista silloiseen kauppalaan) Sääksmäen pyhättö päätettiin rakentaa uudelleen.
Arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitteleman rajun uudisrakennuksen jälkeen kirkossa oli alkuperäistä enää vain itä- ja länsipäädyt, pari metriä kivilatomusta niiden tueksi, luoteisnurkassa muurinsisäisen ullakonportaikon oviaukko, sekä uudelleen aukaistut itäpäädyn ikkunat, tosin nekin tasoitetusti muurattuina.
1800-luvun ristisakarat purettiin, sakaristo rakennettiin suunnilleen alkuperäiseen paikkaansa, ja asehuone ("Saarioispuolen kirkko") rakennettiin sille symmetriseksi. Itäpäädyn ikkunat avattiin jälleen. Niiden pielistä löytyi 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa tehtyjen seinämaalausten rippeet, jotka restauroitiin. Kirkkosali valettiin kivimuurin sisään betonista. 1920-luvun romanttisen keskiaikanäkemyksen mukaisesti holvi ja eräät sisärakenteet tehtiin suippokaarisiksi. Sääksmäkeläinen taiteilija Kalle Carlstedt maalasi holviin kauniit enkeli- ym. symbolikuvat, ja holviruoteiden jäljitelmiin keskiaikaissävyisen koristuksen. Tapuli jälleenrakennettiin entisen näköiseksi, nyt kuitenkin betonista asianmukaisine laudoitusjälkineen.
Arkkitehti Kallion suunnittelema kirkko on hyvin kaunis ja kodikas, ja sen akustiikka on musiikin kannalta erinomainen. Markus Hiekkanen tiivistää:

"Kirkkorakennuksen vaiheet viime ja tällä vuosisadalla ovat erikoiset tai sanalla sanoen ainutlaatuiset Suomen keskiaikaisten kirkkojen joukossa, sillä missään muualla ei 1800-luvun ristisakaroita ole purettu ja korvatti uusilla, keskiaikaisia sivurakennuksia jäljittelevillä osilla. Sisätila heijastaa kokonaistaideteoksena poikkeuksellisen vaikuttavalla tavalla itsenäisyyden ajan alkupuolen keskiaikavisioita."
....
"Nykyisin kirkko on sisätilaltaan oiva esimerkki tunnistaa keskiaika oman ajan kuvana, kun taas ulkopuolella keskiaika näkyy aitona kirkon molemmissa päädyissä."
Arkkitehti Kallion uudelleenrakentaman kirkon vihki 9.7.1933 piispa Gummerus. 1960-luvulla kirkkoon palautettiin kaksi sen pyhimyksistä, 1300-luvun P.Olavi ja 1400-luvun lopun P.Jakob.

Kirkon uudistaminen 1999

Vuosina 1998-99 kirkko peruskorjattiin ja samalla tutkittiin perusteellisesti. Näkyvimmät muutokset tässä arkkitehti Ulla Raholan suunnittelemassa korjauksessa ovat alttarialueen laajennus siitä seuranneine sakariston suippokaarisen oven umpeenmuuraamisineen ja uuden huomaamattomamman aukon avaamisineen (mikä perustuu Kauno S. Kallion alkuperäissuunnitelmaan), Raholan suunnittelemat uusi alttaripöytä ja kastemaljan jalusta, sekä länsifasadin yläosan tiilirakenteista löytyneiden koristemaalausten palauttaminen. Niitä ovat sekä rengaskomeroiden punaiset kulmaviivakoristeet, että pohjoisen puolisesta ympyräkomerosta löytynyt samanvärinen ratsastajankuva. Viimeksimainittu on tulkittu P.Hubertukseksi, mikä on luontevaa pitäjän vahvan erätoiminnan vuoksi; voisiko se ehkä silti olla muisto jostakusta rälssimiehestä joka olisi rahoittanut kirkon rakentamista?

Sääksmäen kirkon vihki peruskorjauksen jälkeen 12.9.1999 Tampereen piispa Juha Pihkala.

Länsifasadin vaiheita

1. Rengaskomeroista löytynyt punainen siksak-koristelu maalattiin 1999 näkyviin, samoin vasemmanpuolisesta pyörökomerosta löydetty ratsastajan kuva.

2. Alkuperäinen ullakon aukko, josta muinoin pisti ulos nostohirsi. Se sijaitsee suunnitellun risti(?)holvauksen yläpuolella, mutta nykyään sen sisäaukko on nähtävissä betoniholvin huipun alla.

3. Ulkoisen saarnastuolin aukko, joka 1839 muurattiin umpeen. 1932 se avattiin ja laajennettiin portaiden ylätasanteen ikkunaksi.

4. Muurinsisäisten, alunperin ullakolle vieviksi tarkoitettujen portaitten valoaukot, nykyään avoimet.

5. 1839 puhkaistu lunetti-ikkuna, joka 1932 muurattiin umpeen; siitä on jätetty merkiksi yläreunan tiilikaari.

6. Kaksilaivaiseksi tarkoitetun kirkon pohjoislaivan pyöröikkuna, joka 1839 muurattiin umpeen. Sen ulkopuoli avattiin Iikka Kronqvistin ehdotuksesta 1924 niin että se muodostaa pyörökomeron.

Kirkon seinät on alunperin luultavasti rapattu ja kalkittu valkoisiksi.

(Kuva: Carolus Lindberg: Teglets användning i finska medeltida gråstenskyrkor. Helsingfors 1919)


Kari Rydman


Lähteitä mm.:

Markus Hiekkanen: Sääksmäen keskiaikaiset kirkot (Masunni 3, Tampereen museot 99)
Ilari Kuuliala: Sääksmäen seurakunta, 1989
Seppo Suvanto: Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa (SHS, 1995)
Martti Linna: Suomen alueellinen pyhimyskultti ja vanhemmat aluejaot, "Vesilahti 1346-1996", 1996

Tämän sivun laadinta on vielä kesken.
This page is under construction. Sorry.